Viime syksynä päätin sen

kun kevään päättäjäisiin menen

olen pudottanut  kolkytkiloa

silti isännälle jäisi paljon iloa

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kylkiluut esiin ihran seasta kaivan

unohtaisin "isotyttö"- malliston aivan

ostin kaappiin mekon ihanan

puvun malli ei ollut lihavan

 

Välttelin siis hiilihydraattia

en syöny kaakkua, vain salaattia

ruokavalio ei sisältänyt rasvaa

siitähän se maha vasta kasvaa!

 

Siis rehuja vallan söin

pirtelökoneen naapurille möin

himoitsin karkkia ja pitsaa

annoin itselleni vitsaa

 

Tutuksi tuli kuntosali

siellähän sulaa tali

juosten nousi kunto

pihaan ruostui Punto

 

Ja joutuin kevät tuli

lumet pihalta suli

sovittelin valkoista lakkia

välttelin edelleen nakkia

 

Kaivoin kaapista unelmapuvun

ällistyttäisin koko suvun

ihailut jo korvissani soi

voi, kun on hän hoikka, oi

 

Juhlapäivää edeltävänä iltana

kirposi huuliltani saatana

mekko mahtunut päälle ei

alla hjälpa mig

 

Kauhistus oli suuri

ei ollut purrut laihdutuskuuri

missä lie syy

läski vain lisääntyy

 

Tiukka nestepaasto

hermoja raasto

Kera kylmän siiiderin ja oluen

tuli nautittua muutama hampurilainen

 

 

Loppuun muutama sana

lauantaina lakitettavana

seisoi satakiloinen

Suvi suloinen